...ja mitä muuta sitä ihminen kaipaiskaan?... :D

Se vaan on aika hemmetin makee tunne kun saa alkaa vetään käsisiteitä paikoilleen niin tietää, että kohta saa hetken verran mätkiä ja tyhjätä ennestäänkin tyhjää päätään. Ja se kun kuulee Coutsin sanovan, että hienosti tehty -lämmittää mieltä pitkään. Että on ihminen joka uskoo ja näkee, että mä oikeesti yritän tehdä ja saada oloani paremmaksi.

Ja itse jaksan uskoa siihen, että nyrkkien heiluttaminen on oikeasti hyvä tapa kohottaa kuntoaan.. Siis pois se vanhanaikainen käsitys, että kunto nousee vasta kun tuntuu mahdollisimman ikävältä ja kurjalta.. Tai sitten tatamilla se ikävä ja kurja on vain positiivista tai vaihtoehtoisesti mussa on piirteitä, joita ei ihan yleisesti tunneta ;))

Viime viikko kun meni makoillessa niin mulle oli yllätys, että mä en väsähtänyt ihan varttiavaillekuoliaaksi. Hämmästyttävää kertakaikkiaan! Vaikka toki syynä voi olla myös se, että mä en pitkään aikaan ole päässyt treenaamaan ilman, että olisi ollut jonkinasteista flunssanpoikasta päällä ja ne on tietty/ehkä/luulisin vienyt parhaimman terän treenaamisesta. Toivottavasti flunssattomuuus siis jatkuis.. siis jotain kolmekymmentä seuraavaa vuotta...

Tänään tatamilla ennen kotiin lähtöä oli vielä vuorossa kadonneiden ja karanneiden vatsalihasten metsästys.. Luulin tekeväni kunnon työtä siinä, mutta ehkä en sitten, kun kerran ei missään mitään tunnu. Tai joo, tuntuu, mutta kun se tuntuu tunne on niskassa.. Jännä nähdä miten sitten aamulla tuntuu. Toivottavasti mulla on mitä kamalimmat treenikivut. Niihin olisi kiva herätä :)

Coutsille jälleen lämmin kiitos! Sä oot kingi!

 

Aloitan anteeksipyynnöllä. Lukijani, joka jätit edelliseen postaukseen kommentin.. Anteeksi, näin kommenttisi vasta tänään. Syistä joihin itse en voinut vaikuttaa, on blogi ollut vilkuilematta ja käyttämättä tähän päivään asti.

Liikkumatta en kuitenkaan ole ollut. Ei suinkaan -päinvastoin.
Tatamilla, kuntosalilla, pumpissa, combatissa ja fitballissa on tullut käytyä aika tavalla. Hiki on virrannut ja hymy ollut herkässä niinä hetkinä kun on saanut oikein pistää itsensä lujille.
Crps on kyllä pistänyt kampoihin sen minkä on ehtinyt ja jaksanut eli on tässä tullut väännettyä kättäkin ;) Valitettavasti se on kyllä aina crps joka vie voiton.

Tämän viikon olen ottanut hyvin -liiankin- rauhallisesti. Syynä sekä crps, että tuo polven pirulainen, joka ajoittain, nykyisin enenevässä määriin kertoo minulle, että jo vain, olisi syytä soittaa aikaa lääkärille, on ollut täysin yhteistyökyvytön. Shit...

Tämän viikon loikoilut loppuu huomenna. Kroppa alkaa vinkuun salille ja onhan se mukava sitten aloittaa uusi mahtava treeniviikko, kun on edellisen viikon lopettanyt kunnon treeniin. Eikös?

Joko kevään läheisyys on saanut Teihin tartutettua "nytonihansittenpakkoliikkua" taudin?

 

 

Hyvin nukutun (Hurraa!! Pitkästä aikaa näin) yön jälkeen ei herääminen maittanut lainkaan vaan olisin mielelläni nukkunut vielä muutaman, tai vaikka kuus´ tuntia lisää. Sitä en voinut tehdä, koska olin sopinut treffit Jeppis Gymille aamuksi. Ja minähän tietty painelin paikalle, vaikka en ihan virkeimmilläni saatikka kivuttomimmillani ollut.

Enen treenin alkua hörppäsimme Coutsin kans kahvit ja selitin hänelle vähän mikä minulla on tilanne kipuilujeni kanssa ollut viime aikoina. Ja ottaen huomioon että minä en nykyisin enää kahvia juo lähes lainkaan maistui kahvi hyvältä.
Lieneekö tieto siitä, että pääsin kahvin jälkeen tatamille ja vetään hanskat käteen, laittoi kahvin maistumaan :)

Aikaa siitä kun hanskat oli kädessä onkin aivan liian pitkä aika. Ja epäilin, että eipä ehkä tän päiväisestä mitään hyöty'ä tule olemaan, kun jalka on siinä kunnossa, että mikään hiljaista askellusta nopeampi liikkuminen ei todellakaan tule kysymykseen. Mutta eihän Coutsia nyt yksi jalka lannista, ei tietenkään -onneksi!
Keppijumpalla hoideltiin lämmittelypuoli ja sen jälkeen pääsiäisenkeltaiset käsisiteet paikalle ja järkyttävältä haisevat hanskat niiden päälle. Coutsi nappas pistehanskat käsiinsä ja niin alkoi hikoileminen ja puuskuttaminen. Jo vain, hengästymisen aste oli jotain normaali potensiin kolmekymmentäkaksi ja puoli.

Mutta enhän minä olisi minä jos kaikki sujuisi hyvin ja kommelluksitta :) Voitte vaan arvata Coutsin hämmentyneen ilmeen ennen meidän molempien täydellisen totaalista repeämistä, hänen nostaessa molemmat kätensä sen merkiksi että minun pitää lyödä vasen-oikea-suorat. Ja löinhän minä, löin toki, vika vain oli siinä, että löin molemmilla käsillä yhtäaikaa.
Tuota muistellessa saan varmasti vielä vanhana tatuoituna tärisevänä mummuna makeat naurut aikaan :)

Tuli siinä samalla treenattua vatsalihaksia kunnolla :))

 

Ja vihdoinkin aivan suurella kirjoitettuna!!

Mä oon ollu kaikkiaan viis ja puol viikkoa liikkumatta -ja ihan oikein liikkumatta. Julma sairastelu sen aiheutti. Ensin kuumetta, kuumetta ja kuumetta. Kun siitä selvisin pisti CRPS kampoihin ja kunnolla, kuten aina kun on jotain flunssanpirulaisia joutunut potemaan. Siis KÄÄK!!!

Mä kävin Coutsin kans vetämässä kunnon (siltä tosiaan tuntui) alaskroppa treenin alkuviikosta. Sen seuraukssen etureidet huusi apua pari päivä', mutta se oli hurja mielihyvän tunne mitä sen jälkeen seurasi. Vihdoinkin uskaltaa aloittaa!
Muuten, sen huomasi tosi hyvin että taukoa oli ollut. Mä en siis oikeesti jaksanut mitään.. Aivan kuin olisi ensimmäisen kerran elämässään ollut kuntosalilla.

Sen kummemmin ihmettelemättä huonoa kuntoa varasin ajan huomiselle pump tunnille ja maanantai aamun zumbaan.. Sittenhän tässä kohta näkee mikä kirous muhun on iskenyt jos jotain esteitä tulee..

Siis huomiseen...

           ...Kauniita unia...

Ainakin tuolta tällä hetkellä tuntuu

Mielettömän kiva tunti. Taas tuntuu siltä, etten ikinä ole hikoillut niin paljon kuin juuri tämän nyrkkeilytunnin aikana. Varmaan ehkä luulisin ja olettaisin, että olen toki, mutta tästä h.ikoilusta ei meinaa tulla loppua millään. Tiedättekö, kun olet saunonut oikein kunnolla ja sitten istut keittiössä iltapalalla ja huomaat, että joo-o, taas mä hikoilen. Niin, juuri sellainen tunne minulla juuri tällä hetkellä. Se mikä on erona ensimmäiseen nyrkkeilytuntiin on se, että hengitys tasaantui suurinpiirtein minuutissa. Jee, jotain kehitystä on tapahtunut. Tai olisikohan syynä juuri syöty antibiootti kuuri ja ennen tuntia otettu astmapiippu hönkäys. .
 

Mutta viikko tässä jälleen pitäis odottaa.. Kiitos Yvonne ja Kiitos Anne, sekä muut hikoilevat kaverit.