Kauan jouduin odottaa, ennenkuin pääsin ja uskalsin Bodycombat tunnille. Suurin syy siihen miksi en tunnille ole aiemmin mennyt on ollut pelko. Pelko siitä, että en jaksa, pelko siitä, että en osaa, pelko siitä, että olen jumppasalein läskein ja kun tämä läski alkaa lyllymään ei se enää suostu pysähtymään..
Läski alkoi lyllymään, eikä sen enää tarvi eikä saa pysähtyä!! Se oli nimittäin sikakivaa!

Ensimmäiset kiitoksen menee entiselle naapurilleni Minnalle, joka on minua puhunut ympäri. Toiset kiitokset ihanalle Sunnulle joka tsemppaa aina ja jokapaikassa ja sitten Ulrika -du är bäst!

Tunti alkoi jollain, en muista millä, lämmittelyksi sitä varmaan kutsutaan, mutta kun katsoin ensimmäisen ja viimeisen kerran kelloa oli tunnin alusta kulunut kokonaiset seitsemän minuuttia ja siinä vaiheessa luulin, että taju menee ennenkuin kahdeksan minuuttia on täynnä. Ei mennyt ei, vaikka naaman punaisuudesta olisi voinut ihan muuta päätellä.

Huomasin, että se nk. nyrkkeiljän hyppely ei muuten onnistu multa. Siinä tarvitsen ehdottomasti tukiopetusta. Eikä jalka nouse korkealle potkuissa, mutta tiedän, että ei sen tarvitsekkaan ensimmäisellä kerralla nousta.
Ellei *koputtaa puupäätään* CRPS heittäydy tosi paskamaiseksi niin seuraavan kerran kontrolloin jalan korkeutta puolen vuoden päästä ja mikäli vielä toiset puoli vuotta onnistuu niin sitten toisen kerran. Ellei edistystä ole tapahtunut siihen mennessä niin sitten joko lyön hanskat tiskiin tai sitten en... Taitaa tuo olla tosi koukuttavaa hommaa..

Kun nyt sais just pestyt kamppeet aamuun mennessä kuivaksi, että ei tarvitse pump tunnille valmiiksi märillä rytkyillä mennä :)