Ratkiriemuissani olin ja olen kun pääsin nyrkkeilemään monen viikon tauon jälkeen. Toki laitoin sen hirvittävän ja hirvittävääkin rumemman massiivisen polvituen kinttuuni, että ainakaan polvi ei olisi esteenä kunnon treenille. Eikä ollutkaan.. Mutta hyppiminen ja askelkyykky oli hieman hakusassa, kun otti niin julmetun kipeetä, että tähtiä näkyi. Onneks tähdet ovat kauniita ;)

Kovin oli asioita muka unohduksissa tauon jälkeen, mutta kyllä kaikki vanhat asiat palautui mieleen aika lailla äkkiä ja väistöt joita olivat harjoitelleen niinä kertoina kun minä olin pois, näytettiin minulle ja yhdenlaista väistöä ehdin minäkin jo harjoitella.. Pakko oli opetella, ettei ihan heti tule turpaan.

Pitäisi sanoa, että hitto kun on kädet lyijyn raskaat ja niin onkin, mutta musta se on aika hemmetin hyvä tunne. Siitä tietää, että olen tehnyt jotain järkevää, enkä vain pyöritellyt sohvalla peukaloita. Kurjaa on se että tätä nyrkkeilykurssia ei enää ole montaa kertaa jäljellä! Miten sen jälkeen voin nyrkkeillä??? Ei pelkkä säkin hakkaaminen ole ihan sama asia ja vaikka olisi niin ei kaikki lyönnit ja väistöt pysy ainakaan minun päässäni ilman säännöllistä harjoitusta, eihän mun päässä pysy muutenkaan mitään. Toivotonta siis, tai sitten ei.. En tiedä!

Ajatus oman PT:n hankkimisesta on edennyt sille asteelle, että odotan vain häneltä tietoa siitä, että milloin hänellä on aikaa ja mahdollisuus aloittaa toivoton taistelu tämän akan kanssa. Voin vannoa, että siitä ei tule helppoa :)

Yvonnelle kiitos mahtavasta, hikisestä tunnista! Tack!